Namaste

Eilen tulin takaisin nelja yota ja viisi paivaa kestavalta trekilta Annapurnan maisemista. Ohessa lyhyt referaatti tapahtumista.

VALMISTAUTUMINEN JA MATKAAN LAHTO

Lahtokohta oli se, etta muutamaa paivaa aiemmin oli tullut pieni flunssa jota yritin viela parannella edeltavana paivana. No, illalla kavin kuitenkin syomassa ja parilla oluella Jennin kanssa. Kotia nukkumaan tulin klo 00 ja heratys piti olla aamulla klo 05.00. Aamulla herasin siihen kun Jenni koputtaa oveen klo 05.30, eli myohassa olin. Samalla huomasin, etta uutukainen digikamera on varastettu. Muistan, etta kamera oli tallella viela kun tulin illalla kotiin (koska otin akun latauksesta ja laitoin sen kameraan paikalleen). Ovi oli myos lukittuna, eli ainoana vaihtoehtona on, etta joku on kaynyt ikkunan kautta varastamassa kameran minun ollessa nukkumassa samassa huoneessa. Huomion arvoista on, etta huone oli viela kakkoskerroksessa.

No, eipa siina auttanut kun menna poliisiasemalle ja tehda rikosilmoitus. Taman jalkeen poliisit tutkivat tapausta hanakasti, mutta tuloksetta. Jotenkin vaikutti lahinna vitsilta se tyoskentely. Jotenkin huvitti, kun pari poliisia tutki huonetta vartin ja tuli sitten kertomaan, etta varas on tullut mahdollisesti ikkunasta sisaan (no kai se on tullut, kun ovi on ollut lukossa eika mitaan murtojakia nay). Muuta konkreettista ei sen jalkeen selvinnytkaan.

Taman koomisen episodin jalkeen lahdimme bussin sijasta taksilla matkaan noin 4-6 tuntia myohassa. Matkassa minun lisakseni oli siis opas/kantaja seka henk.koht. valokuvaaja (eli Jenni).

TREKKIPAIVA 1

Trekin lahtopisteena oli paikka nimelta Nayapul. Ensimmainen tunti kaveltiin joen vartta suht tasaista. Talloin muistan ajatelleeni, etta tamahan on tosi helppo trekki. No taman jalkeen alkoikin noin kaksi paivaa ja n 2000 metria korkea nousu kohti vuoria. Ensimmaisena paivana kaveltiin pienten kylien ja vuorenrinteeseen tehtyjen riisi, vehna- ja hirssipeltojen lapi. On ne riisiviljelmat aivan uskomattoman kauniita, kun ne nakee kaikessa laajuudessaan ensimmaista kertaan. Pellot on viela todella kauniin nakoisia nyt kun taalla on sadonkorjuuaika.

Riisipeltoja.

Aaseilla on tyylitajua pukeutumisen suhteen.

Kameraepisodista johtuen ensimmaisena paivana piti kiirehtia, jotta ehdimme ensimmaiseen majapaikkaan ennen pimean tultua. Majatalot on pienia vaatimattomia hotelleja, kaikki suunnilleen saman tasoisia. Hinnat on samat kaikissa hotelleissa niin ruoassa kuin huoneen hinnassa. Talla ilmeisesti pyritaan ehkaisemaan se, ettei haurasta ekosysteemia rasiteta liikaa rakentamalla luksusresortteja Paivin ja Jannen kaltaisia matkaajia varten.

TREKKIPAIVA 2

Ensimmaisen paivan jalkeen tuntui, etta nyt kun nuo riisiviljelmat on nahty, on ainoa nahtavyys Annapurnan vuoret. Toisin kavi. Koko paiva toinen toistaan hammastyttavampia maisemia. Erona taalla trekkailussa ja Suomessa trekkailussa on se, etta taalla kun kavelee vartin niin maisema ja luonto muuttuu aivan toisenlaiseksi.

Annapurna South aamuauringossa. Auringonnousun jalkeen vuorien eteen alkaa muodostumaan pilvia, joten puolen paivan jalkeen vuoria ei voi enaa nahda.

Indiana Jones-tyyppista metsaa oli tajolla seuraavana. Taalla bongattiin muutama apina puussa kiipeilemassa.

Aasit roudaa ruokaa vuoristoon.

 

Mina ja oppaamme Tika Indiana Jones fiilareissa.

 

 

Illalla (n. 2600metria korkealla) pilvet aloittivatoman naytoksensa. Nyt tiedan milta tuntuu olla pilvessa.

Toinen majapaikka olikin verrattoman mukava. Se oli yksittainen guest house parin pienen kylan valissa. Guoes housea pyorittaa perhe, joka myos asuu samassa paikassa. Meidan ryhma oli ainoa ko. paikassa, eli paasi sellaiseen suomalaiseen mokkifiilikseen.

Majatalon vakea. Nama ihmiset ovat koyhia mutta onnellisa.

Ilta alkoi kehkeytya mielenkiintoiseksi, kun olimme syomassa pirtissa. Ensin pirttiin polahti majatalon isanta kauniin kukkivan kasvin kanssa. Kasvista lahtee mielettoman hyva tuoksu kun sen laittaa takan paalle kuivumaan. Hetki taman jalkeen talon naisvaki oli vaihtanut ykkoset paalle ja het tulivat pirttiin pattereilla toivivan radion kanssa. Hetken paasta kansanradiosta kuuluikin jo Nepalilainen perinnemusiikki ja kaksi Nepalilaista naista tanssi pirtissa meidan iloksi. Poistettiin siina ohessa pari lasia raksia (hirssista tehty  Nepalilainen viini) ja siita pikku hiljaa nukkumaan noin klo 21.00. Kampalle mennessa pystyi viela hammastelemaan tahtia kirkkaalta taivaalta. Ensimmaisen kerran elamassa tahtia nakyi niin paljon, etta pystyi erottamaan milky wayn. En tieda, mista se johtuu, ettei niita tahtia niin paljoa suomessa nay kuin taalla.

 

TREKKIPAIVA 3

Nyt oli jo sellainen olo, etta kaikki on nahty ja kiva, etta sita samaa on tulossa lisaa viela pari paivaa. Mutta eiko mita. Kun mentiin lahelle 3 000 metria niin ruskahan se siella on. Eli nyt ei haittaa vaikka missasin suomen ruskan.

Ruskan vareja.

Kolmantena paivana saavutettiin trekin korkein kohta, joka oli noin 3200 metria korkealla. Ja taas pilvessa.

 

TREKKIPAIVA 4

Aamulla heratys klo 4.40, vaatteet paalle ja ulos motivaatiokavelylle. Vajaan tunnin mittainen ja 600 metrin korkuinen nousu Poon Hillille, josta nakyi noin 15 - 17 lumihuippuista vuorta, joista kaksi kohoaa yli 8 000 metriin merenpinnasta.  

Heratys ja maisemat.  Kuvassa myos Nepalilainen perinnehattu nimelta Dagatobi. Suojaa hyvin auringolta ja kylmyydeltaseka on ennen kaikkea nayttavan nakoinen. (Lavastettu tilanne, oikeasti heratys oli jo 4.40).

Nakymaa Poon Hillilta. panoramakuva antaisi paremman kuvan ma\\vuorista, joita on joka puolella.

Kun auringonnousu ja vuoret oli luupattu alkoi kuuden tunnin ja 1600 metrin korkuinen lasku kohti tatapanin kylaa ja kuuia lahteita.

 

Tarjolla oli enaa perusmaisemia.

Kuuma lahde (ilmeisesti n. 60-70 asteista vetta) olikin verrattoman mukava kokemus neljan paivan trekkailun jalkeen. Ensimmaista kertaa elamassa veteen mennessa vesi on niin kuumaa, etta siihen pitaa totutella pikku hiljaa. No, mitapa tasta sen enempaa, taitaa olla kuitenkin liian vaikea kuvitella tata siella rantasateessa.

TREKKIPAIVA 5

Jaljella oli enaa noin tunti kavelya seka bussimatka kotia kohti. Naista busseista lonely Planet sanoo kuullemma seuraavaa: Nailla teilla teita ja busseja pitaa kasassa matkustajien yhteenlaskettu maara toivoa ja uskoa siihen, etta paastaan ehjana perille. Tassa kaavassa

Bussi: uudehko 80-luvun bussi, jossa on erittain pienet jalkatilat.

Tie = Auton levyinen tasainen kohta vuorenrinteessa. Toisella puolella pitka pudotus jokeen toisella puolella jyrkka, pystysuora tai miinuskulmassa oleva vuorenseinama. Mitaan kaiteita ei ole. Sadekaudella maanvyoryt ovat yleisia.

Matkustajien yhteenlaskettu maara = 2*paikkojen maara + katolla matkustajat. Esim 14 paikkaisessa bussissa laskin matkustajien maaraksi 30 (katolla mahdollisesti matkustavia en laskenut mukaan).

Ei tata pysty enempaa sanoin kuvailemaan. Aivan uskomaton kokemus. Ehdottomasti paras talla reissulla.

SEURAAVAKSI:

Sain eilen tiedon, etta Paivi on saanut siirrettya mun lentoja myohemmaksi, eli sain viikon lisa-aikaa Nepalissa. Parin tunnin paasta lahden oppaan kotia parin tunnin bussimatkan paahan. Olen siella pari kolme yota, eli en ole tana aikana sahkopostin tai puhelimen aaressa. Sen sijaan olen tod. nak. teeviljelmilla, korjaamassa satoa riisipellolta, kalassa tai ihan vaan katselemassa vuoria.

Tassa viela tiedot, mikali jotain sattuu:

Nimi: Tike Damai

Osoite: Lon Gghal El-4, Kaski, Nepal

Puhelin:008906617306

Se o moro

Sami

PS Kaikki kuvat Jenni Munne.