Morjesta taas

Tulin eilen takaisin Tikan kotoa noin kolmen tunnin matkan paasta taalta Pokharasta. Luulen, etta matkaa taalta sinne ei ole kuin 20-30 kilometria, mutta teiden kunnosta johtuen matkanteko on todella hidasta. Tai en tieda voiko niita edes teiksi kutsua. Tikalle mennessa tie kulki valilla joenpohjaa pitkin (mutta ei siina ollut kuin puoli metria vetta).

Jos joku on tanne tulossa, niin bussissamatkustamisesta voin kertoa pari vinkkia.

1. Bussin katolla on enemman tilaa kuin sisalla, eli siella on hyva istua. Liskasi usein rinkan joutuu heittamaan s\jokatapauksessa sinne katolle, eli katsekontakti sailyy koko ajan rinkkaan. Katolla paikka kannattaa ottaa silta puolelta, joka EI ole rotkon puolella, etta tarvittaessa pystyy hyppaamaan kyydista pois tielle jos tilanne nayttaa uhkaavalta.

2. Reppu kannattaa pakata niin, etta siella ei ole mitaan sarkyvaa, etta sen paalla voi lohota tai istua. Katolla olevat rautaputket on pitemman paalle kuoppasilla teilla ikavan tuntusia.

3. Maisemien sijasta kannattaa katsella tille tulevia puunoksia ja sahkolinjoja. Itse opin kerralla, kun sain puunoksasta ruoskaniskun paahan.

Ja takaisin tarinaan.

Eli olin kolme yota oppaan kotona. Perheeseen kuului Tikan isa, Tika, Tikan vaimo, nelja poikaa, yksi tytto, kissa, kaksi buffaloa, kaksi harkaa, nelja kukkoa ja kaksi kanaa. Eli yksin ei tarvinut olla. Talo on paaosin mudasta tehty ja huonekaluja oli tasan kaksi, molemmat sankyja. Eli mitaan tuoleja poytia sohvia tms. ei talosta loytynyt. Sahkot toimi yhtena ja puolena iltana neljasta ja vesijohtokin oli poikki ensimmaisen paivan jalkeen. Vetta piti hakea vartin matkan paasta sielta missa vesiputki oli poikki. Peseytymassa piti kayda joessa. Talon lisaksi tikalla on riisi ja hirssipeltoa noin arviolta n,0,3 - 0,5 ha. Riisista saa sadon kerran vuodessa, eli riisi ei riita millaan edes omiin tarpeisiin.

Juuri minun vierailun aikaan sattui olemaan suuri paikallinen Dival-juhla. En tarkalleen tieda kuinka pitka tama juhla yhteensa on, mutta ainakin viimeiset kolme paivaa vietetaan siten etta ensin on koiran ja kissan juhla (koirat ja kissat koristellaan), sitten on lehman juhla (lehmat koristellaan)ja viimeisena paivana on ihmisten juhla. Viimeisena paivana miehet saavat otsaan Tika-merkin ainoana paivana vuodessa (Tika on siis oppaan nimi, joka tarkoittaa samalla sita otsaanlaitettavaa merkkia). Mina luonnollisesti sain kanssa taman merkin, kun satuin olemaan paikalla silloin. Taman seremonian johdosta kuulun nyt periaatteessa myos Tikan perheeseen. Pitanee laittaa uusi passi hakuseen.

No Divalin johdosta ei tarvinut tyytya ihan pelkastaan perinteiseen Nepalilaiseen dhal bat ruokaan (80% riisia, 5%keitettyja pinaatin lehtia, 10% kastiketta (ei sisalla sattumia) ja loput chilia, papuja tai soijapapuja) silla kylalla oli teurastettu juhlan kunniaksi yksi buffalo. Tama tarkoitti sita, etta joka paiva ruokana oli buffalonlihaa ja dhal batia. Tosin viimeisena paivana liha ja pinaatti loppui kesken eli ruokana oli riisia ja kastiketta. Ja miettikaa, etta het syovat kaytannossa joka paiva vain ja ainoastaan tuota ruokaa. Muuta ei ole juurikaan tarjolla. Mutta onneksi heilla on kuitenkin joka paiva vara syoda edes jotakin, kaikilla ei ole nainkaan hyvin asiat maailmassa.

Muutenkaan tilanne ei ole kovin helppo maaseudulla. Viela pari kolme vuotta sitten Kuninkaan armeija ja Maolais sissit taistelivat niillakin seuduilla. Tikan kylassa oli kuollut kolme siviilia 2,5 vuotta sitten taisteluissa. Taman lisaksi Maolaississit kaytannossa varastivat lahestulkoon kaiken kylan ruuan.Levottomuuksista johtuean noihin aikoihin e kaynyt Nepalissa juurikaan turisteja, eli rahaa ei virrannut maahan senkaan vertaa mita nyt. Nyt kuitenkin Maolaiset ovat vallassa ja rauha maassa, eli lahtokohdat jonkinnakoiselle vaurastumiselle on olemassa.  

Lapsilla ei ole juurikaan leluja joilla leikkia, vaikka eipa silla etta niilla leluilla ehtisi paljoa leikkimaankaan silla seitsemanvuotiaana alkaa koulu ja suunnilleen samanikaisena pitaa jo osallistua koti ja peltotoihin. Tastakin huolimatta lapset kavelevat paaosin hymyssa suin. Paremmasta ei ole tietoa.

Mukavaa siella kaikesta huolimatta oli. Ja viela hienompaa oli nahda miten se pieni rahamaara, jonka maksoin asumisesta todella, tuo onnea heidan arkeen. Ei ollut tarkoitus saarnata, mutta ehka naita asioita on hyva joskus kaikkien miettia. Ei ne asiat ole paljoa paremmin jos silta sulkee silmat.

Henkea tai omaisuutta en kokenut uhatuksi missaan vaiheessa. eli turvallisin mielin sain olla siella. Muutenkin Nepalin tilanne on nyt vakaa ja turvallinen. Painvastoin ihmiset ovat paljon ystavallisempia, kohteliaampia ja auttavaisempia kuin esim. Intiassa. Ei  muuta kuin tervetuloa tanne.

Sami