PIKKU-AMIN MOOTTORIPYORAPAIVAKIRJA (OSA 2)

Perjantai 28 marraskuuta 2008

Saavuin eilen Hanoihin. Tama kaupunki on ehka koko kommunistesen aatteen ja toiminnan kehto. Tai on siis ollut sita joskus "vanhoina hyvina aikoina". Mina en tykkaa kuitenkaan tasta kaupungista. Liikaa metelia, liikennetta, saasteita ja ihmisia. Tama kaikki saa tekee minut pahalle tuulelle. Aina kun astun ulos kadulle, olo on kuin olisin kaarmeen niellyt ja itse piru istuisi olkapailla. Pakkaan huomenna rinkkani ja jatkan matkaa Haipongin kautta Cat Bain saarelle. Se on suurin yksittainen saari Halong Bayn alueella.

Lauantai 29 marraskuuta 2008

Mukaani Cat Baille lahti kaksi Hollantilaista tyttoa nimeltaan Meike ja Maroles. TApasin heidat aiemmin Sa Pa:ssa ja nyt het pistivat minulle sahkopostia, etta ovat kiinnostuneita lahtemaan minun mukaan. Tapasimme Haipongin rautatieasemalla ja jatkoimme siita suoraan matkaa laivalla kohti Cat Baita. Laivalla loysimme erittain hyvat paikat keulalta ja kannelta. En ymmarra sita, miksi kaikki ihmiset tahtovat ankeytya laivan sisalle inkkunattomaan matkustustilaan, kun ulkona on niin hienot maisemat. The truth is out there. Loysimme vaivattomasti edulliset ja hyvatasoiset huoneet hintaan 2,50e kautta hlo. Ensivaikutelma saaresta oli upea. Turisteja taalla ei ole juuri nimeksikaan, vaikka LP niin antoi ymmartaa. Ehka max. joku 100 lansimaalaista turistia minun arvion mukaan. Niistakin puolet ovat vangittuina yhteen luksushotelliin ja sen omalle uimarannalle.

Paatimme vuokrata moottoripyorat huomiseksi ja lahtea tutkimaan saarta tarkemmin. JOspa se kadotettu paratiisi loytyisi taalta. 

Sunnuntai 30 marraskuuta 2008

Aamulla aamupalalla tapasin Irlantilaisen pojan, joka tahtoi lahtea meidan matkaan moottoripyoraretkelle. Tama sopikin meille mainiosti, silla tytot eivat kovin mielellaan halua ajaa moottoripyoralla (tallakertaa Hondan 125 kuutioinen sirra). Tama siksi, etta heille sattui haveri moottoripyoran kanssa Sa Pa:ssa. Rekka oli tullut vastaan kapealla vuoristotiella ja silla ratkaisevalla hetkella kun olisi pitanyt jarruttaa niin Meike oli lisannyt paniikissa kaasua ja pyora sitamyoten ojaan tai minne lie popelikkoon. Tasta muistona molemmilla tytoilla on viela jaloissa ja kasissa asfaltti-ihottumaa.

Mika on tama likaisen lasin takana oleva syotava nimeltaan? Cat Bai, Vietnam.

Lahdimme siis aamiaisen jalkeen etsimaan kadotettua paratiisia. Ensimmainen stoppimme oli Cat Bain luonnonpuisto. Kavelimme pitkin viidakkoja tavoitteena paasta kukkulan paalle, jossa on nakoalatorni ja sielta mahdollisesti nakymat kadotettuun paratiisiin. Matkalla naimme pari pienta kaarmetta. En yhtaan tieda mita lajiketta nama kaarmeet olivat ja olivatko ne myrkyllisia.

Paratiisin kaarme. Cat Bai, Vietnam.

Puolentoista tunnin kavelyn jalkeen saavuimme viimein perille. Pelin nimi naytti olevan huojuva torni. Tama kyhaelma oli noin 20 metria korkea, eika varmasti tayttaisi Suomalaisia laatuvaatimuksia. Tornin huipulla olevalla tasanteella ei kaikkialautoja oltu edes viitsitty kiinnittaa ruuvein. Nakyma huipulta oli loistava. Bongasimme sielta luolan suuaukon. Ehka se olisi portti salaiseen paratiisiin. Paatimme tutkia taman luolaston huomenna.

Jurassic Park ilman dinoja. Cat Bai, Vietnam.

Illalla menimme syomaan ja jo aiemmin paivalla oli paattanyt syoda jotain lansimaalaista ruokaa. Sielu huusi rasvaa ja lihaa. Liian monen frid rice with somethingin ja nuudelikeiton jalkeen oli vaan pakko turvautua lansimaalaiseen ruokaan. Tilasin juustohampurilaisen. Jatkoimme iltaa toiseen ravintolaan, jossa juuri sopivasti sattui olemaan happy hour. Ilmaiset juomat tunnin ajan. Mina poistuin sielta kuitenkin jo puoplen tunnin jalkeen. Se oli se hetki, kun stereoista lakoi kuulua liian lujalla euroopan viimeinen lahtolaskenta. Etta vihaan sellaisia paikkoja.

Matkalla yksin kotia pysahdyin sataman portaille katselemaan tahtia. Hetken paasta horisontista kuului lahenevan soutuveneen aani. Vene tuli luokseni ja veneessa oleva kalastaja pyysi minua mukaansa souturetkelle. Hyppasin veneeseen ja uusi seikkailu alkoi. Takalaiset soutuveneet eroavat meikalaisen kipoista. Ensinnakin niilla ei pakiteta kuten meilla ja toiseksi niita soudetaan seisaaltaan. Suurimman osan matkasta mina kuitenkin makasin veneen keulalla kuunnellen mp3 soittimesta Ismo Alangon Blanco Spiritul - levya. Mielettoman hieno ja runollinen levy. Ja kun sataman valot olivat jaaneet taaksen, niin niita tahtia nakyi paljon. Loppumatkasta kokosin itseni ja kokeilin soutaa itse veneella. Soutaminen oli yllattavan ahnkalaa. Teoriani mukaan yhtaalta siksi, etta vene on tehty markka kuuskymppisia tai sita lyhyempia varten ja toisaalta siksi, etta airot eivat olleet saman kokoisia. Oli hankala paasta suoraan.  

Maanantai ,1 joulukuuta 2008

Tanaan lahdimme matkaan kolmistaan, silla Irlantilainen poika jatkoi tanaan matkaansa kohti etela Vietnamia. Ensimmaiset kaksi tuntia matkasta sain toimia lahinna moottoripyoraopettajana ja opettaa Marolesille miten sirralla ajetaan. Niina aikoina en ihmetellyt yhtaan, miten juuri heille oli sattunut haveri pyoran kanssa. Maroles ei uskaltanut alkuun kayttaa kuin vaihteita 1 ja 2. Taman vuoksi pyora reagoi kaasuun niin nopeasti, etta Marolesin paa  hartijoiden paalla heilahteli ees taas hyvinkin vikkelasti. Opetuksen toisena tarkeana kulmakivena olipeilien kaytto. Alkumatkasta Maroles katsoi taakseen minua ja Meikea paata kaantamalla ja pyora kaantyi suunnilleen yhtapaljon kuin paa. Onneksi levealla tiella oli niin vahan liikennetta.

TAman kaksituntisen jalkeen olimme edeneet ehka noin 45 minuutin matkan, jos sen ajaisi rajoitusten mukaan. Samassa tohinassa huomasin unohtaneeni kayda tankkaamassa pyorat. Marolesin pyorassa oli bensaa, mutta meilla ei juuri nimeksiksaan. Paadimme loputa kysymaan neuvoa eraasta talosta, kummassa suunnassa on lahin bensa-asema. Hetken paasta huomasimme, etta neuvoja ja tietoajanoavat eivat puhu samaa kielta. Tman vuoksi emme saaneet tietaa bensa-aseman sijaintia, mutta he pyysivat meita syomaan lounasta. Tamahan sopi meille koyhille matkaajille. Saimme syodaksemme talla kerta todella juhlallisen aterian. Tarjolla oli kalaa, buffalonlihaa, kasviksia ja riisia. Samalla het tarjosivat minulle jotain paikallista viinia. Viini oli 5 litran lapinakyvassa pullossa, jonka sisalla oli puun oksia tai jotein vastaavaa. Juoma oli tujakkaa ja sisalsi runsaasti sattumia, joita ei viitsinyt sylkea uloskaan. Koko homma maistui puulta.

Erinaisten vaiheiden jalkeen saimme maksettua ruokamme ja bensaa tankkiin. Paivan aikana ajoimme kaikki paatiet lapi pyoralla. Ja sielta viimeisimmasta kolkasta loytyi luola, jota olimme eilen etsineet. Olimme varmoja voitosta ja siita, etta loydamme salaisen paratiisin.

Tallaisista paikoista luinpienempana viisikkokirjoista. Cat Bai, Vietnam.

Lepakoita luolan pimeassa luolan katossa. Cat Bai, Vietnam.

Kuljimme pimeaa luolaa pitkin taskulamponvalossa valilla nahden batmaneja roikkumassa luolan katossa. Valilla luola oli niin kapea, etta Aki ei mahtuisi niista menemaan vaan jaisi mahasta kiinni. Kaiken taman jalkeen saimme huomata, etta luola oli pelkka umpikuja. Harmillista. Palasimme kotiin pettyneina.      

Tiistai, 2 joulukuuta 2008

Tanaan olen tehnyt seuraavat asiat.

1. Syonyt aamiaisen ja lounaan 2. Hakenut torilta tuoreita hedelmia. 3. Maannut paivan rannalla suunnitellen tulevaa reittia seka 4. katsonut auringonlaskun.

Eihan taalla sada edes rantaa. CAt Bai, Vietnam.

 

Auringonlasku, Cat Bai, Vietnam.

Sain eilen tietaa, etta Kaisan lento onkin Bangkokin sijasta Saigoniin. Tama on erittain hyva uutinen, silla reittini on nyt paljon edullisempi ja helpompi Kaisan luo. Vaihtoehtoja tulevaksi reitiksi on kaksi.

1. Menna junalla Vietnamia pitkin etelaan valilla pysahdellen erinaisissa paikoissa.

2. Lahtea huomenna laivalla Haipongiin, sielta junalla Vinhin ja sielta busilla Laosiin. Viettaa Laosissa suunnilleen jaljella oleva aika, ennen kuin tapaan Kaisan ja tulla takaisin Vietnamiin paria paivaa ennen Kaisaa.

En todellakaan tieda kumman vaihtoehdon otan. Lahden heittamaan kolikkoa.

Sami