PIKKU-AMIN MOOTTORIPYORAPAIVAKIRJA (OSA 3)

Perjantai 5 joulukuuta 2008

Lahdin eilen Cat Baista kohti Ninh Binhin kaupunkia, joka sijaitsee pohjois-Vietnamin etelaosassa tai keski-Vietnamin pohjoisosassa. Miten sen nyt ottaa.  Paatin siis jattaa Laosin toistaiseksi valiin liian pitkien bussimatkojen ja vaarallisten rajanylityspaikkojen johdosta.

 

Aamulla hyvastelin Hollantilaiset tytot ja jatkoin matkaani yksin. Talla kertaa yksinmatkustamista kesti yhden aamupalan verran. Heti taman jalkeen tapasin bussissa Kanadalaisen pojan (yllatys yllatys unohdin jo hanen nimen), jolla oli sama maaranpaa ja samat suunnitelmat Ninh Binhissa: Vuokrata moottoripyorat, tutustua Ninh Binhin ymparistoon ja ihmisiin, ottaamuutama kuva sielta taalta seka ennenkaikkea tuntea se vapauden tunne, jonka moottoripyora antaa.

Monet ihmiset haluavat tulla kuvatuksi. Niin myos tama sahkolinjankorjaaja. Tam Coc, Vietnam.

Nama edella mainitut asiat voi kokea kovin monella tavalla. Tai silta ainakin tanaan tuntui, kun olimme moottoripyorailemassa. Eihan siita pyorailemisesta tullut mitaan, kun kaverini kulki suurimman osan paivasta nena lintassa tuijottaen maailmaa kameran objektiivin lapi. Valilla naytti silta, etta han yrittaa kuvata Vietnamin jokaisen kolkan ja joka ikisen ihmisen. Lisaksi hanelle ihmisiin tutustuminen oli enimmakseen heista kuvien ottamista seka kauppiaiden kanssa kinastelua. Saimme parikin kutsua syomaan lounasta, mutta han ei halua syoda muuta kuin ravintolaruokaa. Tuntui vahan kuin olisin ollut Jannen kanssa matkalla: Lahdevedessa keitetty paikallinen luomuriisi ei kelpaa vaan lahdeveden tulee olla pulotettua ja riisin oransissa paketissa olevaa Ben-enon riisia, jotta se on syotavaksi kelpaavaa. Toisaalta tama kaikki on ymmarrettavaa, silla ystavani oli aloittanut oman matkansa vasta pari paivaa sitten ja silloin kaikki paikat tuntuvat tietenkin kiinnostavilta ja toisaalta paikallinen elamantyyli kovin erikoiselta ja vieraalta.

Lisaksi mieltani kauhersi ajaessamme koko ajan se, etta jokaisen risteyksen kohdala piti pystahtya pitamaan demokraattinen aanestys siita jatketaanko suoraan vai kaannytaanko mahdollisesti oikealla vai vasemmalle. Vain yksi voi olla suunnannayttaja tai muuten koko homma menee jahkailuksi.

Kaikesta huolimatta ehdimme kokeakin tanaan jotain. Ensin ajelimme Tam Cocin kalkkikivialueella ja paikallisissa kylissa pitkin pienia teita ja polkuja. Tama oli kolmas paikka lyhyen ajan sisaan, jossa nain ja koin kalkkikivivuoria. Taman paikan erikoisuuksiin kuuluu se, etta kalkkikivet sijaitsevat punaisen joen suistoalueella, jossa muu maasto on aivan tasaista. Tasainen maa on 90 % veden peittamaa. Matalimissa kohdossa on riisiviljelmia ja syvemmissa kohdissa on kalaviljelmia ja kalastusverkkoja.

Myohemmin paivalla paatimme heittaytya hengelliseksi ja kayda parilla pagodalla kysymassa mista sen kadotetun paratiisin loytaa ja missa niita sielun karkkeja saa syodakseen. Toinen pagodoista sijaitsi vuoren kautta kukkulan huipulla, jonne johti pitkat portaat. Voin kertoa, etta ne tikapuut taivaaseen ovat erittain raskaat ja hikiset nousta. Vuoren paalla pagoda ja maisemat olivat todella vaikuttavia. sen lisaksi tuuli humahteli vaikuttavasti ja luulen, etta se yritti kertoa minulle jotain silun karkeista. Mutta ei, en tuntenut mitaan erityista sisallani enka saanut vastausta, mista sen paratiisin loytaa.  

Nakyma Pagodalta. Tam Coc, Vietnam.

Lauantai 6 joulukuuta 2008

Tanaan vuokrasimme niin ikaan moottoripyorat. Paatimme lahtea vahan kauemmas katsomaan paikallista kelluvaa kylaa, jossa Loneu Planetin mukaan koyhista koyhimmat asuvat. Taas koin itseni kovin onnekkaaksi siita etta olen syntynyt suomessa, jossa suurin osa asioista on hyvin. Naista kelluvista kylista ponnistaa kirjaimellisesti kuoppaan, kun omasta kodista eli pienesta betonista tehdysta soutuveneesta yrittaa ponnistaa kohti parempaa elamaa.

Koti. Kenh Gu, Vietnam.

Takaisintullessa paatimme varman reitin sijasta palata hotellille 20 kilometrin matkan pitkin pienia tuntemattomia teita ja polkuja. Ja kylla tiet olivat hyvin mitattomia. Kerrankin tie paattyi rakenteilla olevaan tunneliin. Luulimme jo, etta nyt pitaa palata takaisin, mutta yksi rakennusmies sanoi, etta kylla siella on jo pieni reika toisessa paassa. Ja pieni se kertakaikkiaan olikin, pyora mahtui juuri ja juuri reijasta ulos kallellaan. Otsenikin piti lahestulkoon ryomia tunnelista ulos. 

Tunnelin suuaukko. Kenh Gu, Vietnam.

Ja tunnelin suuaukko toiselta puolelta kuvattuna. Aukko on tiesta katsottuna oikealla puolella. Kenh Gu, Vietnam.

Matkalla naimme monia vastaavanlaisia kelluvia kylia kuin aiemmin paivalla. Eroavaisuutena se, etta monet naista ihmisista nakivat varmasti ensimmaista kertaa lansimaalaisen ihmisen.Kaikki ihmiset olivat todella ystavallisia emmeka tunteneet olamme uhatuksi missaan vaiheessa. Matkalla mietin kuinka suuri voima Lonely Palentin matkaoppailla on. Kun het sanovat, etta yksi naista kymmenista samanlaisista kylista on nakemisen arvoinen niin sadat ja tuhannet matkailija menevat juuri siihen kylaan jokiristeilylle, mutta kukaan ei viereisiin vastaavanlaisiin ja osin paljon mielenkiintoisempiin kyliin.

Ystavia matkalla Kegh Ku:sta Ninh Binhiin. Vietnam.

Kuuden tunnin suunnistamisen (ilman kartaa, kompassia ja  gps:ssaa) seka polyisten teiden ja polkujen jalkeen yllatykseksemme saavuimme oman hotellimme takapihalle. Tunne oli niin uskomaton, kun aiemmin kummallakin oli vain pieni aavistus siita, missa Ninh Binhin kaupunki ylipaataan sijaitsee. Viela onnekkaammaksi tunsin oloni silloin, kun lahdin edelleen hotellilta tankaamaan pyoraa. Sata metria ennen bensa-asemaa pyorasta loppui polttoaine ja jouduin lykkimaan pyoraa lopun matkaa asemalle. Mitapa jos oisimme kulkeneet vahankin pidemman matkan ja bensa olisi loppunut keskelle ei mitaan? Kaikki hyvin loppu hyvin. 

Viela tanaan pakkaan rinkkani ja lahden yksin jatkamaan matkaa kohti keski-Vietnamia ja Huen kaupunkia.

Sami

PS: Kuvat myohemmin.

EDIT: 9.11.2008 Kuvat ja kuvatekstit.