ELAMAA JETLAGIN JALKEEN
 
Tosiaan muutaman paivan se otti, etta jetlagista toivuttiin. Santiago De Chile ei tarjonnut mitaan ihmeellista nahtavaa, arkkitehtuurikin oli suurelta osin Alvar Aallon tapaisesti laatikkomainen, eika kaupungeissa kaikenkaikkiaankaan viitsi muutamaa paivaa pidempaan viettaa aikaa. Paatimme suunnata Argentiinaan Mendoza nimiseen 200t ihmisen pikkukaupunkiin. Tama kaupunki/alue onkin monille varmasti kovin tuttu vaikka siella ei olisi ikina kaynytkaan. Esim. Paivi ja Janne ja muut viininmaistelijat ovat varmasti monena viikonloppuna ta-van-neet huuruisin silmin viinipullon kyljesta taman Argentiinan suurimman viinintuotantoalueen nimea. Vai miten on?
 
Heti Chilen ja Argentiinan rajalla tapasimme kaksi Kuopiolaista erittain mukava poikaa (tai jehua, kuten he itse sanovat) nimeltaan Jussi ja Anssi. Loyottaydyimme heti Kaisan kanssa heidan seuraan. On se aina kivaa vaihtelua kun tapaa muita suomalaisia. Siina se sitten vierhatikin muutama paiva tekematta juuri mitaan. Viinintuotantoalueille oli kova tarkoitus lahtea, mutta lahinna kaikkien neljan saamattomuudesta johtuen tamakin reissu jai tekematta. oikeastaan tama nelja paivaa meni enimmakseen reissukuulumisia vaihtaessa ja maankuuluja Lomoja (haranulkofileepihvi) syodessa. Jussi ja Anssi olivat juuri tulleet sinne minne me olemme seuraavaksi menossa, eli Perusta ja Boliviasta. Kuulimme erittain veikeita tarinoita ja saimme erittain hyvia vinkkeja siita minne kannattaa menna ja mita tehda. Odotamme molemmat todella innolla jo siirtymista Boliviaan. Kiitos pojat vinkeista!
 
Yhtena iltana kavimme katsomassa paria paikallista aloittelevaa punkbandia koko porukalla. Meininki oli juuri kuten Treadmillin ekoilla keikoilla: Soittotaitoa ei juuri nimeksikaan, soitetaan helpoimpia coverbiiseja mita tiedetaan (eli Nirvanaa), yleisossa pelkastaan pari kaveria ja toisen bandin soittajia, jotka lavan edessa antavat vakevaa supporttia kaverin bandille. Sitten yleiso ja bandi vaihtavat paikkaa ja samat laulut tulee kaytannossa uudestaan ja lavalta tullut bandi antaa vkevaa supportia. Hirvean kuuloista, mutta hieno kokemus ja mahtava meininki, kuten Treadmilissa aikanaan. Eiko pojat viritella kesemmalla taas uudestaan jotain meininkia, ha?
 
No pojat erkanivat meista Mendozan jalkeen kalliokiipeilemaan, mina ja Kaisa suunnattiin trekkaamaan Agongacualle, josta myohemmin tuli varsinainen farssi. Farssi sai alkunsa heti Mendozan bussiasemalla, jonne Jussi ja Anssi meidat heittivat. SAimme bussiliput Agongacualle hyvasti jarjestettya. Taman jalkeen lahdin automaatille nostamaan rahaa, mutta toisella ATM:lla oli 200m jono ja toinen oli suljettuna. Kauemmas ei ollut aikaa lahtea. Uskoin kuitenkin, etta ei se nyt suuri ongelma ole; kylla meilla riittaa rahat ja inahan taalla on automaatteja josta saa rahaa
 
No kun meidat heitettiin bussista ulos, niin tilanne naytti kovin toiselta. Hailyva rautatie jakaa kahtia noin kymmesta rakennuksesta koostuvan kylapahasen. Kylassa ei kay missaan kortti automaatista puhumattakaan. Yhdessa kioskissa pystyi vaihtamaan rahaa kurssilla, joka oli lahinna vitsi. No tahan rahanvaihtoonhan me jouduimme alentumaan, mutta se tarkoitti sita, ettei meilla enaa ollut rahaa Agongacuan trekkingpermiteihin. Jaljella oli kaksi vaihtoehtoa: Palata takaisin 100km seuraavana paivana ja kayda nostamassa rahaa tai lahtea sueraavana paivna noyrana takaisin Chileen nakematta kunnolla Agongacuaa. Valitsimme jalkimmaisen vaihtoehdon, silla emme ollet varmoja mille apivalle meidan lennot oli siirretty. Eipa vahan harmittanut.
 
VINKKEJA JUSSILLE JA ANSSILLE, Jos menette trekkaamaan Agongacualle:
 
1. Meininki on siina basecampillakin seuraava: tee omat ruokasi, mutta kauppoja mista ruokaa saa ei ole. Kiskat ja ravintolat on auki aika satunnaisesti, varsinkin illalla niista on vaikea saada ruokaa. Joku pappa avas meille ravintolan illalla, etta saatiin sampylat.
2. Kukaan turisti infossa ei puhunut muuta kuin espanjaa, eli se permit on helpompi varmasti saataa valmiiksi Mendozassa.
3. Siina Basecampkylassa ei ole mitaan erityista nahtavaa, eli siella ei kandee viettaa ylimaaraista aikaa.
4. Bussilippu takasin kannatta varata hyvissa ajoin takasin, silla ne Chilesta tulevat bussit on monesti taysia ja voi olla etta joudutte seisomaan.

No eipa siina, kuin takaisin Santiagoon  ja sielta edelleen parin paivan levon jalkeen Valparaisoon, Chilen kultuurilliseen paakaupunkiin. Tama on erittainkiva kaupunki, mutta erittain kallis sellainen. Kaisa on erityisesti tykannyt olla taalla, kun taalla on kaikenlaisia kasityokauppoja, josta han voi kayda hakemassa inspiraatiota omille toilleen.

Muuten tama vanha kaupunginosa, jossa mekin asumme, on Unescon maailmanperintokohde ja hieno sellainen varikkaine taloineen ja hienoinen seinamaalauksineen. Niistakin on tullut otettua kuva poikineen. Eilen kavimme sitten akveleskelemassa satama-alueella ja rannalla. Vesi oli likaista kuten myos ranta, mutta paikka oli muuten absurdi. Rannan takana oli vanhoja tykkeja ja rannalla  makasi parikin uponnutta tai upotettua vanhaa isoa laivaa suureksi osaksi jo hiekkaan hautautuneena.

Seinamaalaus. Valparaiso, Chile.
 
No niin, ei me olla oikeasti tehty mitaan erikoista... kunhan kokeilin vaan jotain keksia. Mutta lukekaahan sitten Bolivian kuulumisia. Sielta voi olla mielenkiintoisempaa kerrottavaa.
 
Sami
 
PS: Kaisa juuri tuossa vieressa kiroaa, ettei saa kuvia ladattua tanne. harmi.

PPS: Kokeilemme Severi ja Veera hommata kannyliittyman Boliviasta. Laitamme numeron Akille tekstarilla seka sitten joskus tanne blogiloiseen.