Moikka

Niin se vain on etta kaikki hyva loppuu aikanaan. Vietetaan nyt Kaisan kanssa viimeista iltaa Pisacissa Perussa. Huomenna Kaisa lahtee kotia kohti ja mina jaan retkeilemaan viela pariksi viikkoa. Tai no, ei Kaisaa kannata viela rientaa hakemaan lentokentalta, silla matka taalta Pisacista kotia kestaa noin nelja vuorokautta kikkineen vaihtoineen ja yopymisineen. Pitka reissu siis Kaisalla edessa raskaine reppuineen. Jouduttiin hommaamaan nimittain ihan puntarikin vajaalla parilla eurolla, etta tiedetaan saadaanko raahtattua kaikki tavarat Suomeen. Ninpa Kaisan mukana lahtee mukava 25 kilon satsi tavaraa. Mina tuon sitten toisen mokoman aikanaan Suomeen. Aikalailla haikea olo, kun miettii kaikkea tata aikaa yhdesa: Phu Quocin ensimmaisista seikkailuista Kambodzhaan, Markon ja Annan tapaamisesta Laosin tubeiluihin, singaporeflyerista Indonesian tobasekoiluihin, Australian gayparaidesta Uuden-Kaledonian tympeisiin autoyopymisiin, Uuden-Seelannin mokkimajoituksesta Milford Soundin likelta Chilen valparaisoon, Bolivian suola-aavikoilta Death Roadia pitkin Amazonille ja viimeiksi eilen yksi reissun hienoimmista kokemuksista Pisac Ruinseilla.

Hienoja hetkia on vietetty kylla yhdessa, vaikka alkuun jannittikin, etta miten tassa viela kay kun on pitka reissu edessa. Ja nyt taas jannittaa kun pitaa taas reissata yksin.  

No eipa tassa nyt sen enempaa. Palataan asiaan paremmalla ajalla.

Sami